"tumma punasipulikastike"

Lihakääryleet ja tumma omenasosekastike resepti

…ni purjo vettä 1 kpl lihaliemikuutio LISÄKSI: cocktailtikkuja PAISTAMISEEN: voita ja ruokaöljyä KASTIKE: 4 dl nestettä (keitinlientä+vettä) ½ dl omenasosetta ½ rkl balsamiviinietikkaa 2 rkl konjakkia 2 tl kastikesuurustetta (tumma maizena) Ohjeet * Leikkaa liha viipaleiksi ja nuiji ne ohuiksi. * Ota liha jääkaapista lämpenemään pari tuntia ennen. * Ripottele viipaleille suolaa, pippuria ja riistamaustetta. * Kuori ja suikaloi porkkana, huuhdo…

Hurmaava tumma kaurakeksi resepti

Ainekset 4 dl Elovenan leseistä kaurahiutaletta 2 rkl vehnäjauhoja 2 tl leivinjauhetta 1 dl sokeria 8 palaa Pandan tummaa hurmaavaa suklaata 1 kpl iso porkkana 1 kpl kananmuna 50 g keiju margariinia Ohjeet Laita uuni kuumenemaan 200 °C: een. Murenna tumma suklaa ja sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää raastettu porkkana ja kananmuna. Sulata margariini ja lisää se joukkoon. Nosta kahdelle leivinpaperille 30-40 nokaretta ja muotoile. Paista n….

Punasipulikastike vegaanille resepti

…aa Ohjeet Leikkaa punasipulit puolikkaiksi renkaiksi. Kuullota sipulit öljyssä, lisää lopulta soijakerma, yrttisuola, siirappi ja mustapippuri. Hauduta miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia niin, että kastike juuri ja juuri kiehuu. Jos kastike on liian tuhtia, lisää vettä soijakermapurkin kautta. Lisää lopuksi hienonnettu tuore persilja. Hakusanat: tumma punasipulikastike

Nopea ja maukas punasipulikastike resepti

…nna sipuli.. Kuullota sipulit öljyssä, lisää soijakerma, siirappi, soijakastike, paprikajauhe sekä jauhettu mustapippuri. Lisää sinappi. Keitä kastiketta miedolla lämmöllä n. 10 minuuttia. Jos kastike sakenee liikaa, voi lisätä vettä. Ripottele lopuksi kastikkeen pinnalle hienonnettu tuore persilja. Tarjoile pastan (ja soijapyöryköiden) kanssa. Hakusanat: punasipulikastike punasipulikastike kerma…

Suklaapuuro, tumma resepti

…Ainekset 1 l täysmaitoa 1,25 dl mannasuurimoita 1 dl sokeria 1 dl kaakaojauhetta ripaus suolaa 1 tl aitoa vaniljasokeria Ohjeet Kuumenna maito kiehuvaksi ja lisää mannasuurimot. Keitä hissukseen 10 minuuttia. Lisää sokeri, kaakaojauhe, suola ja vaniljasokeri. Tarjoa jäähtyneenä maidon kanssa. Hakusanat: suklaamannapuuro veteen kalorit suklaapuuro kalorit suklaapuuro veteen…

Tumma marinadi resepti

…Ainekset 1,5 dl punaviiniä 0,5 dl öljyä 1 sipuli silputtuna 2 laakerinlehteä 1 tl mustapippurirouhetta 1 tl valkopippurirouhetta 2-4 valkosipulin kynttä ( suolaa ) Ohjeet Sekoita aineet keskenään. Lisää suola vasta kypsään lihaan. Tämä marinadi sopii tummalihaisen riistan, naudan ja lampaanlihan marinointiin. Marinointiaika muutamasta tunnista yhteen – kahteen vuorokauteen….

Tumma riisi 28.3.07 resepti

…Ainekset 2 rkl öljyä 2 dl riisiä 1 kpl sipulia 1 cm kanelitankoa 1/2 kpl laakerinlehteä 3 kpl neilikkaa 1 tl sokeria 1,5 tl suolaa 4 dl vettä Ohjeet -Kuumennetaan öljy kattilassa ja ruskistetaan sipuli. -Lisätään kanelin pala, laakerinlehti, neilikat ja paistetaan 5 min -Lisätään sokeri ja annetaan sulaa ruskeaksi -Lisätään riisi ja paistetaan 2 min -Lisätään suola ja vesi -Keitetään kunnes riisi on kypsää (katso pakkauksesta, jota käytät)…

Tumma korvasienikastike lihalle resepti

Ainekset 2 hienonnettua salottisipulia 1 hienonnettu valkosipulin kynsi voita persiljaa, timjamia 2 laakerinlehteä mustapippuria 3 dl punaviiniä 5 dl demi glace-kastikepohjaa suolaa, pippuria 150 g kolmasti ryöpättyjä korvasieniä (kts. korvasienien ryöppäysohje!) Ohjeet 1. Kuullota voissa sipuli ja valkosipuli. Lisää punaviini ja laakerinlehdet ja keitä, kunnes jäljellä on n. ½ desilitraa. Lisää demi glace ja yrtit ja keitä vielä hetken verran,…

tumma piimäpiirakka ”painimatto” resepti

Ainekset 2 kuppia piimää 2 kuppia sokeria 1 dl siirappia 1 dl ruokaöljyä (tai yhteensä 200 g margariinia) 100 g sulatettua margariinia 2 tl ruokasoodaa 2 tl leivinjauhetta 2 1/2 tl kanelia 2 tl neilikkaa /kardemummaa 4-5 dl vehnäjauhoja Ohjeet Sekoita keskenään piimä, sokeri ja siirappi. Sekoita ensin erillisessä kulhossa kuivat aineet ja lisää ne nesteen joukkoon.. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattulle syvälle uuninpellille. Paista 200…

Tumma MaitoHillo resepti

Ainekset 2½ dl täysmaitoa 250 g tummaa muscovado ruokosokeria Ohjeet Mittaa ainekset pinnoitettuun kattilaan. Kiehauta sekoitellen. Laske lämpöä niin, että on pieni kupliminen käynnissä koko ajan. Keittele pienellä lämmöllä reilusti yli tunti. Muista sekoitella usein. Kun oli kulunut noin puolitoista tuntia alkoi seos paksuuntua. Sammutin lämmöt hellasta ja sekoittelin ihan hetken ja nostin jäähtymään. On lakritsimaisen toffeen makuista 🙂…