"tonnikalakastike resepti"

Tonnikalakastike ja purjopasta resepti

Ainekset 2 prk tonnikalaa (vedessä tai öljyssä) 2 prk tomaattipyrettä 1 prk fetajuustoa 1 Sipuli 1 tlk ruokakermaa 1 tl paprikajauhetta rouhittua mustapippuria vettä 2-3 isoa purjoa Ohjeet Tonnikalakastike [/p]Lue ensin koko ohje läpi. Aukaise tonnikalapurkit ja purista vesi tai öljy pois. Avaa fetapurkki ja kaada juustokuutiot siivilään valumaan.[/p] Kuori ja silppua sipuli. Lämmitä paistinpannu kuumaksi ja lisää siihen n. ruokalusikallinen…

Bloomin’ Brilliant Brownies (Jamie Oliverin resepti) resepti

…asainen. Kaada taikina vuokaan ja laita uuniin n. 25-29 minuutiksi. Taikinaa ei kannata paistaa liikaa vaan brownien tulisi olla hieman kiinteää ulkopuolelta mutta jäädä pehmeäksi sisältä. Anna jäähtyä vuoassa ja siirrä sitten varovasti isolle leikkuulaudalle ja leikkaa neliöiksi. Browniesta saa hienon jälkiruoan, kun sen kanssa tarjoillaan crème fraîchea, johon on sekoitettu raastettua appelsiinin kuorta. Alkuperäinen resepti:…

Lohi-tonnikalakastike resepti

…stikkeella (antaa myös väriä). Anna keittyä parisen minuuttia samalla sekoitellen. Kastikkeesta saa jäädä paksua vähän muhennosmaista. Tarjoa keitettyjen perunoiden, pastan tai riisin kera. Erityisen hyvää perunamuusin kera. Reseptistä ei ole unohtunut suola ;), suolaista ja täyteläistä makua antaa liemikuutio, sulatejuusto ja soijakastike. Jos käytät marinoimattomia lohisuikaleita, mausta ne tilkalla sitruunamehua, suolalla, pippurilla,…

Omenainen tonnikalakastike resepti

Ainekset 2 prk tonnikalaa öljyssä 1 kpl punainen paprika 1 kpl Iso omena (mielellään kiinteä) 5 dl Kasvirasvasekoitetta (tai vaihtoehtoisesti ruokakermaa) 1 tl paprikajauhetta 1/2 tl valkosipulijauhetta 1/2 tl mustapippuria 1/2 tl aromisuolaa 1/3 tl valkopippuria Ohjeet Kuori ja pilko omena ohuiksi lohkoiksi. Poista siemenet. Pilko paprika pienehköiksi kuutioiksi ja kuullota ne kevyesti paistokasarissa pienessä määrässä ruokaöljyä. Lisää…

Hyvä tonnikalakastike resepti

…Ainekset 1 purkki tomaattimurskaa 1 purkki tonnikalaa vedessä 100 g Sipuli 100 g omena (vihreä) 1 vihannesliemikuutio persiljaa suolaa mustapippuria Ohjeet Kuullota pienitty sipuli ja omena. Lisää muut ainekset ja anna muhia noin 10 min. Ripottele pinnalle persiljasilppua ja tarjoile pastan kera. Viepi kielen mennessään! Hakusanat: hyvä tonnikalakastike

kylmä tonnikalakastike resepti

…Ainekset 1 prk kermaviiliä 1 prk tonnikalaa ja vihanneksia mexicana 1 rkl ruohosipulisilppua sitruunapippuria suolaa Ohjeet Poista tonnikalasta ylimääräinen öljy. Lisää kaikki ainekset yhteen, sekoita. Tarjoa esim. uuniperunan kanssa. Hakusanat: kylmä tonnikalakastike tonnikalakastike kylmä kylmä tonnikalakastike \ tonnikalakastike kermaviiliä…

Sipuli-tonnikalakastike resepti

…Ainekset 2 isoa sipulia 2 prk tonnikalaa 3-4 dl ruokakermaa basilikaa Oreganoa 2 valkosipulinkynttä mustapippuria Ohjeet 1. Kuullota silputtu sipuli ja valkosipulinkynnet pannulla öljyssä 2. Lisää tonnikalat, jotka voivat olla mielesi mukaan joko öljyssä tai vedettä ja paloina tai murskana. 3. Lisää mausteita makusi mukaan sekä ruokakerma. 4.Anna hautua hetki. Lisäksi voit keittää esimerkiksi pastaa tai riisiä….

Paras Tonnikalakastike resepti

…Ohjeet Avaa tonnikalapurkit ja valuta toisesta öljyt pannulle jossa voi kuullottaa sipulin ja valkosipulin. Lisää tonnikala ja tomaattimurska ja katkarapu tuorejuusto. Anna muhia hetken ja pilko sillä välin oliivit. Lisää oliivit ja loput mausteet. Suolaa ei kannata kauheasti laittaa koska mukana on oliiveja. Tarjoa pastan kera. Hakusanat: ruokaohje tonnikalakastike tuorejuusto…

Opiskelijan tonnikalakastike resepti

…Ainekset 1 prk tomaattimurskaa 1 prk tonnikalaa 1 tl Oreganoa suolaa maun mukaan Ohjeet Laita kaikki aineet kattilaan, sekoita ja lämmitä. Tarjoa lisukkeena makaronia. Yksinkertainen, halpa ja maukas ruoka, josta riittää kahdelle päivälle….

Tonnikalakastike spagetille resepti

…paljon basilikaa hieman timjamia, paprikajauhetta, cayennepippuria Ohjeet 1. Laita spagettivesi kiehumaan kun sipulit on pilkottu. 2. Kuullota sipuli ja valkosipuli, lisää tonnikala. Paista minuutti. 3. Lisää tomaattimurska, oliivit ja mausteet. Anna kiehua ja makuuntua ainakin 5min. – Laita joukkoon vähän vettä jos kastike on makuusi liian tuhtia. Hakusanat: tonnikalakastike spagetille tulinen tonnikalakastike spagetille…