"rimpsuluut resepti"

Bloomin’ Brilliant Brownies (Jamie Oliverin resepti) resepti

…asainen. Kaada taikina vuokaan ja laita uuniin n. 25-29 minuutiksi. Taikinaa ei kannata paistaa liikaa vaan brownien tulisi olla hieman kiinteää ulkopuolelta mutta jäädä pehmeäksi sisältä. Anna jäähtyä vuoassa ja siirrä sitten varovasti isolle leikkuulaudalle ja leikkaa neliöiksi. Browniesta saa hienon jälkiruoan, kun sen kanssa tarjoillaan crème fraîchea, johon on sekoitettu raastettua appelsiinin kuorta. Alkuperäinen resepti:…

Rimpsuluut resepti

…a, currya, paprikaa ja valkosipulijauheella. Käyttää voi hyväksi todettua grillauskastiketta jota voidellaan ennen grillausta. Koska nämä ovat jo kypsiä, riittää pelkkä ruskistaminen hitaasti, ettei pala, mutta lämpenee silti läpikotaisin,( noin 5-10 minuuttia). Ovat mureita, luut irtoaa hyvin luista, mutta eivät silti kuivia. Hakusanat: rimpsuluut marinadi rimpsuluut keitä rimpsuluut possun rimpsuluut

Mustat rimpsuluut resepti

…niin että lihapalat miltei peittyvät. Lisää soija, pippurit ja laakerinlehti. Keitä niin kauan ilman kantta että neste on melkein kaikki haihtunut. Kääntele lihoja välillä. Tähän menee puolisentoista tuntia. Lisäää lopuksi fariinisokeri ja kääntele kunnes sokeri on sulanut rimpsuluiden pintaan. Hakusanat: rimpsuluiden valmistus rimpsuluut ohje rimpsuluut resepti

Retropiparkakut 6. Resepti vuodelta 1935 resepti

…hdoksi 5 rkl hapanta kermaa 1 tl soodaa 5 munaa 1 ltr vehnäjauhoja Ohjeet Sokeri ja kiehautettu siirappi hierotaan hyvin, siihen sekoitetaan mausteet, pesty ja hierottu voi, kerma ja siihen liuotettu sooda, vatkatut munat ja vehnäjauhot. Taikina jätetään silleen seuraavaan päivään. Sen jälkeen siitä muodostetaan pieniä pyöryköitä, jotka paistetaan tavallisessa uuninlämmössä. Reseptin sanamuoto, mitat ja lämpötilat ym on kirjoitettu kuten…

Retropiparkakut 7. Resepti vuodelta 1938 resepti

…;inkivääripiparkakut” 3 dl hyvää kermaa 3 dl siirappia ½ kg sokeria 2 rkl soodaa ½ rkl hienon. kanelia 2 rkl hienon. inkivääriä ½ rkl hienon. neilikoita 4 rkl hienon. pomeranssin kuorta 1 kg hienoja vehnäjauhoja Ohjeet Reseptin sanamuoto, mitat ja lämpötilat ym on kirjoitettu kuten alkuperäisohje. Kerma vatkataan kovahkoksi vaahdoksi ja kaikki muut ainekset sekoitetaan joukkoon. Taikina vaivataan hyvin, kaulitaan ohueksi levyksi ja…

Retropiparkakut 5. Resepti vuodelta 1930 resepti

…ia 2 tl hienonn. kardemummaa 2 tl hienonn. inkivääriä 1 ltr vehnäjauhoja Ohjeet Munat ja sokeri vatkataan, seokseen lisätään vaahdoksi hierottu siirappi, pesty ja sulatettu voi, kerma ja siihen liuotettu sooda, kuoritut ja hienonnetut mantelit, mausteet ja vehnäjauhot. Taikina kaulitaan, ei aivan ohueksi ja leivotaan piparkakuiksi jotka paistetaan tavallisessa uuninlämmössä. Reseptin sanamuoto, mitat ja lämpötilat ym on kirjoitettu kuten…

Retropiparkakut 2. Resepti vuodelta 1907 resepti

…svaa (voisula käy myös hyvästi) 1 lasi maitoa 1 teel. soodaa vehnäjauhoja Ohjeet Ota ja sekoita ainekset. Lisää sitten vehnäjauhoja niin paljon että syntyy tästä vetelä taikina. Anna seisoa noin 3-4 tuntia, että taikina jäykistyy. Sitten kaaviloidaan ohuenlaiseksi levyksi, josta piparikakkuvormulla otetaan kakkuja ja paistetaan ne voidellulla pellillä vienossa uuninlämmössä. Reseptin sanamuoto, mitat ja lämpötilat ym on kirjoitettu kuten…

Retropiparkakut 8. Resepti vuodelta 1938 resepti

…appia 2 dl fariinisokeria ½ tl hienon. neilikoita 2 tl hienon. kardemummaa 2 tl hienon. kanelia 1 rkl hienon. pomeranssin kuorta 2½ dl sulatettua voita 4 munaa 8 rkl Kermaa 3 tl ruokasoodaa 900 gr hienoja vehnäjauhoja Ohjeet Reseptin kieliasu on alkuperäinen Siirappi kiehautetaan ja vaivataan hyvin. Sokeri, mausteet, pesty ja sulatettu voi, vatkatut munat, kerma ja siihen liuotettu sooda sekä vehnäjauhot hämmennetään sekaan. Taikina jätetään…

Retropiparkakut 3. Resepti vuodelta 1907 resepti

…olmasti kohonnut. Sitten kaadetaan se jäähtymään. Jäähdyttyä hämmennetään sekaan mausteet, sooda sekoitettuna jauhoilla ja jauhot. Taikina pannaan sitten jäykistymään. Kaaviloidaan leipoessa ohuenlaiseksi levyksi, josta piparikakkuvormulla otetaan kakkuja ja paistetaan ne voidellulla pellillä vienossa uuninlämmössä. Lsten joulukuuseen sopii tehdäpiparikakku-ukkoja ja akkoja. Reseptin sanamuoto, mitat ja lämpötilat ym on kirjoitettu kuten…

Retropiparkakut 4. Resepti vuodelta 1930 resepti

…aahdoksi. Mausteet, veteen liotettu sooda, kovahkoksi vaahdoksi vatkattu kerma, munasokerivaahto, loppuosa sokerista ja puolet jauhoista sekoitetaan hierottuun siirappiin.Viimeksi lisätään taikinaan sulatettu, jäähdytetty voi ja loput jauhot. Taikina jätetään silleen seuraavaan päivään ja leivotaan piparkakuiksi, jotka paistetaan tavallisessa uuninlämmössä kauniin ruskeiksi. Reseptin sanamuoto, mitat ja lämpötilat ym on kirjoitettu kuten…