"raparperi mustikkapiiras"

Raparperi-mustikkapiiras resepti

…essa uunin ala- ritilällä 10-15 minuuttia.Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon jäähtynyt rasvasula sekä keskenään sekoitetut kuivat aineet. Levitä taikina vuokaan raparperien päälle. Ripottele päälle raesokeria. Jatka kypsennystä edelleen 25-30 minuuttia. Tarjoa piirakan kanssa paksua vaniljakastiketta tai pehmeää jätelöä. a Hakusanat: raparperi mustikkapiiras

Raparperi-banaanitorttu resepti

…n jäähtyä. Vaahdota voita ja sokeria Lisää muna sekoita hyvin, sekoita keskenään jauhot ja leivinjauho. Lisää jauhoseos taikinaan kevyesti sekoittaen. Painele taikina piiras vuokaan. Survo banaani esim. haarukalla ja sekoita raparperihillokeen joukkoon. Levitä raparperi-banaaniseos piiraspohjalle. Sekoita päällysainekset keskenään ja kaada seos tasaisesti raparperi-banaaniseoksen päälle. Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia. Pienennä lämpöä 150…

Raparperi-vaniljasarvet resepti

…leivinpöydälle ja kaaviloi se noin 36×50 cm kokoiseksi levyksi. Leikkaa levy taikinapyörällä poikittain 3 osaan. Leikkaa levyt edelleen kolmioiksi, joiden kanta on noin 10 cm. Taikinasta tulee 30 kpl kolmioita. 4. Kaada raparperi paloista valunut neste pois. Annostele jokaiselle kolmiolle noin ½ rkl vaniljakreemiä ja muutama pala raparperia. Kääri kolmiot sarviksi. Anna kohota liinan alla noin 1 tunti. 5. Voitele munalla ja paista 225…

Rahka-Raparperi Piirakka resepti

…ina ohjeen mukaan ja painele piirakkapohjan päälle. Paloittele raparperi mikron kestävään vuokaan ja ripottele päälle sokeri, kuumenna mikrossa kunnes ne pehmenevät. Sekoita vatkaimella rahka,kananmuna ja sokeri. Sekoita joukkoon raparperi ja kaada taikinan päälle Paista 175c n.40min Anna levähtää viileässä n.30min ennen tarjoilua. Ohjeesta saa yhden ison ta kaksi pienenmpää piirakkaa. Hakusanat: rahka raparperi raparperipiirakka murotaikina…

Mansikka-raparperi murupaistos resepti

…eiden peitoksi. Kypsennä uunin keskitasolla 200 asteessa. Noin 20 minuuttia, kunnes raparperit ovat pehmenneet ja muruseos saanut väriä. Anna jäähtyä haaleaksi ja tarjoile vaniljajäätelön tai kastikkeen kanssa jälkiruuaksi. Vinkki: Voit valmistaa paistoksen etukäteen ja lämmittää paistoksen grilliritilällä jälkilämmössä Hakusanat: rapalperi- murupaistos raparperi hyve raparperi murupaistos…

Kevyt raparperi-marenkiherkku resepti

…rperi pehmeäksi, n. 5 min. Lisää makeutusjauhe ja mansikat. Jaa annoskulhoihin (tässä annoksessa kahteen). Vatkaa munanvalkuainen kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri kevyesti vatkaten. Lusikoi marenki raparperi-mansikkasoseen päälle ja kypsennä 250 asteisessa uunissa 5-10 minuuttia, kunnes pinta ruskettunut. Tarjotaan lämpimänä. Hakusanat: kevyet raparperi reseptit kevyt raparperi marenki kevyt raparperipaistos marenki raparperi kevyt…

Mansikka-Raparperi piirakka alle tunnissa resepti

Ainekset 400 g raparperia 400 g mansikkaa 2 rkl vaniljasokeria 2 dl sokeria 3,3 dl kuohukermaa 1 kpl valmis piirakkapohja Ohjeet laita kattilan pohjalle tippa vettä, viipaloidut raparperit, mansikat ja sokerit. anna kiehua noin 10 min tai kunnes raparperit ovat pehmeitä Sokerin määrä on ihan riippuvainen siitä mistä pitää. Jos haluaa makean piirakan niin laita paljon sokeria, jos happaman niin vähemmän. laita kuuma seos piirakkapohjan päälle….

Raparperi-mansikka-vispipuuro resepti

Ainekset 5 dl omenamehua 150 g raparperiä 3/4 dl sokeria 3/4 dl mannasuurimoita 2-3 dl mansikoita tai muita marjoja survottuna Ohjeet Kiehauta mehu ja lisää siihen paloitellut raparperit ja sokeri. Keitä kunnes raparperi pehmenee. Ripottele suurimot joukkoon. Anna kiehua noin 15 min. välillä sekoittaen. Lisää viimeiseksi marjasurvos. Anna jäähtyä ja vatkaa kuohkeaksi. Ohje Kodin Ruokavuosi 2/03 Hakusanat: mansikkavispipuuro raparperi

Raparperi-mansikkahyydykekakku, nam resepti

…ehua 1-2 tl vanilijasokeria 1-2 rkl mansikkahilloa Ohjeet Murskaa keksit ja sekoita sulatettu rasva joukkoon, painele irtopohjavuoan pohjalle. Huom. Irtopohjavuoan pohjalle kannatta laittaa ensin leivinpaperi. Kuori ja pieni raparperit, keitä kypsiksi pienessä määrässä vettä ja sokeria. Soseuta kypsät raparperit ja mansikat sauvasekoittimella. Laita liivatelehdet kylmään veteen pehmenemään. Vatkaa kerma ja lisää joukkoon jogurtti ja sokerit….

Raparperi-banaaniunelma resepti

Ainekset 3 dl raparperipaloja 1 banaani 1 tlk valkosuklaa-limettirahkaa tai sitruunarahkaa 2 dl kuohukermaa 1/2 dl sokeria Pinnalle: Wiener Nougat- tai pähkinärouhetta Ohjeet 1. Kuori ja pilko raparperit. Kypsennä paloja mikrossa täydellä teholla 1-2 min. Jäähdytä ja valuta pois liemi (ota talteen). 2. Paloittele banaani. Vaahdota kerma. 3. Yhdistä rahkan joukkoon raparperi, banaani ja kermavaahto. Lisää sokeria maun mukaan. Siirrä…