"muffinsit karppi"

Karppi Mustaherukka- suklaamutakakku resepti

…kkahilloa makeutusjauhe maun mukaan ehkä noin 1 dl 1 prk vispikerma väliin mustaherukkahilloa 5 kpl liivatetta+ mustaherukka mehua Ohjeet Kyseessä on siis karppajille sopiva kaakku. Pohjana on minun pöytälaatikostani löytyvä karppi mutakakku ohje. Eli kun pohja on tehty, se jäähdytetään ainakin melkein viileäksi. Sitten laitetaan mustaherukka hilloa pohjan päälle. Tässä kakussa oli itse tehtyä hilloa, mutta eikö tuo lie kaupankin hillo asiansa…

Karppi Mansikka- suklaamutakakku resepti

…liivatetta+mehu tilkka (max.puoli desiä) Ohjeet Tämän tein pari viikkoa sitten Äitini syntymäpäiville. Tuttavallisesti totta kai karppauskakku tämäkin, jottei mene ruokavalio piloille. Ja tykkäsihän tästä toki muutkin vaikka karppikakku onkin. 🙂 Resepti on tästä unholassa jo, mutta yritän sen muistella tähän. On se ainakin melkein näin. 😛 Elikkäs ensin tehdään karppi mutakakku ja jäähdytetään se. Sitten vatkaa vispikerma, valkuaiset ja surauta…

karppi mutakakku resepti

…ja Sitten uuniin kymmeneksi minuutiksi 200 asteeseen. Anna kakun jäähtyä hyvin ennen tarjoilua, koska lämpimänä se maistuu ikävästi kananmunallta, mutta kylmänä maku häviää. Kakun lisänä voi tarjota kermavaahtoa joka passaa aika hyvin kakun kanssa. 😛 hyvää karppi evästä eikä yhtään sokeria tai jauhoja. Äitille väkersin niin ei tarvii kuivin suin olla ku muut syöp herkkuja. 🙂 ohje on joltain karppi sivulta netistä. Hakusanat: frappe ohje google…

Tutti Frutti- Muffinsit resepti

…vuokaa ja jaa kahdella lusikalla taikina niihin niin että sitä on jokaisessa 2/3 vuoallista. – Taikinan jaettua, paista 200 asteessa 10-20min. Muista vahtia, jotta eivät pala. Kullan ruskea tai hieman vaaleampi pinta, muffinsit ovat valmiit. – Anna jäähtyä – Kuorruta jäähtyneet muffinsit makusi mukaan. – Ripottele lopuksi päälle hieman Tutti Frutti crush- murskaa. Nauti hyvässä seurassa kylmän maidon tai vaikka limonadin…

Muffinsit lapsille (kutsuille/synttäreille) resepti

…oi. (Jätin kaakaonkin pois ja lisäsin sitä vain osaan taikinaan). Sekoita kosteat aineet kuivien aineiden joukkoon taikinakaapimella. Sekoita mahdollisimman vähän. Jos laitat suklaata, lisää se tässä kohtaa varovasti käännellen joukkoon. Annostele taikina vuokiin. Muista kohoamisvara. Paista uunin keskitasolla 20-25 min. Ota muffinsit uunista ja anna jäähtyä 5 min. Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa ja koristele muffinsit. Vinkkinä,…

karppi sitruunainen juustokakku resepti

…ut ja kuumaan veteen liuenneet liivatteet sekaan. Raasta sitruunan kuorta ja laita maun mukaan joko seokseen tai pinnalle koristeeksi. Kaada ”taikina” pohjan päälle ja kakku viileään min. 4 tunniksi. (ohje on ala karppi sivuilta) Kokeilin itse eilen tehdä pohjan kookoshiutaleista, rutistuneista mantelilastuista ja voista ja pidin melkein enemmän tästä versiosta. Kokeilkaa ihmeessä kummallakin! 🙂 Hakusanat: karppi kylmäsavulohilaatikko…

karppi mokka-suklaajäädyke resepti

…uaiset, kerma ja valkuaiset. 3. keltuaisvaahto+ kahvi- suklaa seos+ kermavaahto, jossa makeutusjauhe on ja lopuks sitten valkuaisvaahto varovasti sekotellen joukkoon. 4. laita kelmulla vuorattuun vuokaan ja peitä foliolla. Anna olla pakastimessa noin 6 tuntia. Ota jäädyke sulamaan vähän ennen tarjoilua, jotta se on sopivan pehmeää ja leikkautuu hyvin. (ohje on ala karppi sivuilta) Hakusanat: suklaajäädyke fi karppi ohjeet…

Helpot ja nopeat muffinsit resepti

…in kun se on vaaleaa, miltei valkoista. Sekoita sitten joukkoon vehnäjauhot, leivinjauheet ja kaakaojauheet. Muista vatkata hyvin jokaisen lisäyksen jälkeen! Kaavi taikina muffinsivuokiin. Itse laitoin jokaiseen vuokaan noin puoleenväliin taikinaa ja muffinseista tuli siltikin hyvän kokoisia. Paista muffinsit 200 asteessa keskitasolla n. 10 minuuttia 🙂 Hakusanat: nopeat muffinsit helpot muffinsit helpot nopeat muffinsit jauheliha muffinsit

VaniljaSitruuna Muffinsit resepti

…hot, leivinjauhe ja raastettu sitruunankuori keskenään. Vaahdota munat ja sokeri hyvin. Lisää vaahtoon hellästi sekoitellen sulatettu voi, jauhot ja lopuksi maito sekä vaniljauute. Valuta massa paperisiin muffinsivuokiin 20-19 kpl. Paista +200C 12-13 minuuttia. Jäähdytä ja valmista kuorrute sekoittamalla tomusokeri nesteeseen. Koristele jäähtyneet muffinsit halusi mukaan….

Kanelibanaani muffinsit resepti

…ja karamellirakeita koristeluun Ohjeet Sulata rasva. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää sula rasva munavaahtoon. Yhdistä leivinjauhe ja kaneli jauhoihin. Lisää jauhoseos taikinaan. Soseuta banaanit haarukalla ja lisää ne taikinaan. Sekoita kunnolla. Jaa taikina tukeviin paperivuokiin ja paista uunissa 200 asteessa noin 15-20 minuuttia. Koristele jäähtyneet muffinsit sokerikuorrutteella ja karamellirakeilla….