"mikä viini enchilladojen kanssa"

Kylmäsavulohta ja silliä uusienpottujen kanssa resepti

…vuoraa kelmulla. (tässä vaiheessa voit laittaa kulhon pohjalle koristeet, tulee kyllä kauniimpi kun koristelee jälkeen päin) Laita massa kulhoon, painele vähän tiiviimäksi ja peitä kelmulla. Anna olla jääkaapissa parisen tuntia ja kumoa lautaselle. Koristele oman mielesi mukaan. Hyvä alkupalana paahtoleivän kanssa tai sitten ihan vain silli/kala ateria uusien perunoiden kanssa, lisänä salattia. Keitetty kukkakaali on kanssa hyvä seuralainen….

Uunilohi hasselbackanperunoiden kanssa resepti

…olita ne pituussuunnassa. Tee puolikkaiden pintaan viiltoja melkein pohjaan saakka ja levitä ne uunipellille lohen ympärille. 9. Lisää perunoiden pintaan vilä nokareet voita. 10. Paista uunissa (175 °C) kunnes nahka irtoaa lohesta helposti (30-45 min). Nauti turkkilaisen jogurtin ja sitruunan kanssa. Vinkki Kesällä lohen voi kääriä folioon peteineen ja grillata kasvisnyyttien kanssa (pakastevihanneksia folioon käärittynä koskelnaskian ja…

Pikkelssi vai mikä se on resepti

…alaistyyppistä maustamatonta jogurttia 1/2 dl kevytmajoneesia saksalaista linesse/lidelin 1 rkl belgialaista sitruunamehua 1 tl intialaisia mustapippureita murskaa 1 tl sokeria 1/2 tl suolaa Ohjeet Raasta kurkut ja omenat. Nestettä ei tarvitse valuttaa pois, kun laitat maissijauhon raasteen sekaan rurpoamaan hetkeksi. Sekoita kaikki muut ainekset raasteen sekaan. Anna hetken makoistua. Salaatin kanssa, tortillojen kanssa, leivälle, voileipäkakun…

Viinirypäle viini-omenahyydyke resepti

…ää kuumaan mehuun, hämmennä että menee tasaiseksi. Anna vähän jäähtyä ja lisää loput mehusta ja viini, sekoita. Kaada liemi laseihin rypäleiden päälle ja vie kylmään noin 3 tunniksi. Koristele mielesi mukaan ja tarjoile juustojen, patongin. suolatikkujen ym kanssa. Homejuustot ovat ihanat ja pisteet iin päällä. Myös jäätelökin sopii;o)) Hakusanat: viinirypäle viini resepti…

Lohimousse valkoviinihyytelön kanssa resepti

…lohi-kermaseokseen tasasena nauhana. Vuoraa esim kahvikupit savulohiviipaleilla ja täytä lohimoussella. Laita jääkaappiin ainakin 3 tunniksi hyytymään. Viinihyytelö: Laita liivatteet likomaan kylmään veteen n 5 min. Kuumenna viini ja puserra liivatteet, lisää ne kuumaan viiniin, sekoita että liukenevat. Kaada liuos matalaan astiaan ja anna jähmettyä. Kumoa hyytelö kostutetulle esim voipaperille. Kastele veitsi ja hienonna hyytelö. Kumoa…

Grillattua makkaraa kukkakaalin kanssa resepti

Ainekset 400 g lenkkimakkaraa öljyä 1 kukkakaali(npää) vettä suolaa 2-3 keitettyä kananmunaa nippu tilliä 2 rkl sulatettua voita Ohjeet Keitä kananmunat 10min. Pilko ne ja sekoita tillin kanssa. Huuhtele kukkakaali ja keitä sitä kokonaisena miedosti suolalla maustetussa vedessä, kukka puoli alas päin 5 min ja sitten kantapuoli alaspäin kypsäksi. Grillaa makkaraviipaleet (sipaise pintaan hieman öljyä). Jos ei ole grillaus mahdollisuutta, käytä…

Täytetty kalkkunarintaa sipulin ja porkkanan kanssa resepti

…tuorejuustoa suolaa mustapippuria 500 g porkkanaa 400 g pikkusipuleita (tai hillosipuleita) Ohjeet Laita uuni 200-asteeseen. Leikkaa valkosipulit viipaleiksi ja basilika hienoksi. Mausta suolalla. Sekoita yhteen tuorejuuston kanssa. Tee kalkkunanrintafileeseen tasku, johon työnnät täytteen. Mausta kalkkuna suolalla ja pippurilla. Valuta hillosipulit hyvin. Kuori porkkanat ja leikkaa tikuiksi. (jos käytät kaupasta ostettuja babyporkkanoita…

Uunimakkara kasvisten kanssa resepti

…uli suolaa mustapippuria öljyä (oliivi) Ohjeet 1. Ota makkarasta kuori pois ja leikkaa pintaan juustopaloille sopivia viiltoja 2. Pilko perunat ja paprikat ja sipulit paloiksi 3. Laita kasvikset uunivuokaan ja ripottele mausteet päälle sekä öljy 4. Paahda 175-200- asteisessa uunnissa n. 10-15 minuuttia 5. Lisää makkaran viiltoihin juustoviipaleita ja paista makkara kasvisten kanssa uunnissa n. 10-15 min Makkaran voi tarjota esim. raikkaan…

BROILERIriisiPAELLA vai mikä lie ”rippeistä” resepti

…mitä nyt vuokassa sattuu olemaan. Mausta soijalla ja kaada kookosmaito sekaan. Sekoita ja lämmitä. Kun sörsselsön lämmintä, lisää pinnalle jäiset hmp.seos, sammuta levy ja anna hmp.n sulaa kannen alla. Sekoita ja paella vai mikä lie on sopivan syömälämpöistä. Eikä vihannekset menneet mauttomaksi soseeksi 🙂 Broileririisi linkkinä, josta rippeet. ( lähes tämmönen ) Tähän en laittanu broilerien marinadeja, riisit oli basmatiriisiä ja lisäsin…

BROILERIPIHVIT VIINI-SIPULIKASTIKKEESSA resepti

Ainekset 4 broilerin rintafileetä 2 sipulia 1 valkosipulinkynsi öljyä, voita 1 rkl maissintärkkelysjauhoja 1 dl kuivaa valkoviiniä 1 dl kanalientä 2 tl vahvaa sinappia 2 rkl vettä ½ dl ruoka- tai ranskankermaa 1 dl ruohosipulisilppua Ohjeet Leikkaa sipulit ohuiksi viipaleiksi. Silppua valkosipulinkynsi. Kuullota sipulia ja valkosipulia öljyn ja voin sekoituksessa, kunnes sipuli on pehmeää ja kullankeltaista. Nosta sipulit pannulta. Laita…