Lihakasviskeitto resepti

Ainekset
500 g Sianlihaa paloina
1 kg perunoita
1 sipuli pilkottuna
1 ps keittojuureksia
1 dl ruohosipulia hienonnettuna
1-2 tl suolaa
1 tl Oreganoa
5-10 mustapippuria
Ohjeet
Kuori ja huuhdo perunat.Pilko ne.
Laita vettä kattilaan ja lihapalat ja sipuli.
Keitä niitä,kunnes ovat pehmeitä.Lisää perunat,keittojuurekset ja
mausteet.
Lisää ruohosipulit.
Keitä vielä sen verran että perunat on kypsiä.

KAALILAATIKKO UUDEN SADON KAALISTA resepti

Ainekset
2 pientä kaalia
400 g sika-nauta jauhelihaa
1 iso Sipuli
n.4 dl esikeitettyä puuroriisiä
n.1/2 dl siirappia
n.5 dl lihalientä(2lihaliemikuutioita sekoitetaan kiehuvaan veteen)
rpaus pippurisekoitusta ja kokonaisia valkopippureita n.2 tl
ripaus kuminaa ja aromisuolaa ja rakuunaa
päälle muutama nokare voita
Ohjeet
Ruskista jauheliha ja pilkottu sipuli. Mausta vähän jauhelihaa
esim.grillimausteella,pippurisekoituksella tms. oman makusi mukaan.
Laita suolaa varoen,koska lihaliemestä tulee suolaa.
Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Suikaloi kaalit ohuiksi
suikaleiksi ja laita voideltuun uunivuokaan ensin pohjalle kerros
kaalisuikaleita. Ripottele päälle suolaa,kuminaa,kokonaisia
valkopippureita ja luraus siirappia. Kaada sitten ohut kerros
esikeitettyä puuroa ja kerros jauhelihaa. Sitten taas kaalia
kerros,jonka päälle pikku ripaus suolaa ja pippuria ja siirappia,
sitten loput puurot ja jauhelihat ja päälle vielä pikkuisen
kaalisuikaleita. Kaada lopuksi lihaliemi ja laita päällimäiseksi
muutama nokare voita ja eiku uuniin.
Paista niin kauan, että kaalit on kypsiä ja pinta ruskea.
Vinkki! Jos kaalia jää yli, niin raasta vaikka Tupperin ”pikakokilla”
tai pienennä pieneksi silpuksi puukolla ja raasta joukkoon muutama
porkkana ja pilko pari appelsiinia. Tulee ihanan raikas salaatti
kyytipojaksi!
Tarjoile laatikko puolukkahillon ja raastesalaatin kera.

Täytetyt kesäkurpitsat, tomaatit, sipulit resepti

Ainekset
2 kpl kesäkurpitsa
2 kpl tomaatti
2 kpl Sipuli
nautajauheliha
riisi-ohraseos (Myllyn paras)
sinihomejuusto
sin.emmentaljuustoraaste
Ohjeet
halkase kesäkurpitsat pituussuunnassa ja koverra sisusta pienellä
lusikalla
sirota suolaa puolikkaille ja anna ”itkeä” n.15 min.
täytä seoksella ja ripottele sinihomejuustoa päälle sekä
juustoraastetta
200 astetta kesäkurpitsat n.40 min
200 tomaatit + sipulit n.30 min (Mulla oli samassa astiassa, ja
mielestäni sipulia voisi pitää kauemmin)

Balttialaiset piiraat resepti

Ainekset
20 Piirasta.
Kuori:
5 dl rasvatonta maitoa
25 g hiivaa
½ tl suolaa
12 dl hiivaleipäjauhoja
50 g margariinia
Täyte:
300 g kaalia
2 sipulia
1-2 tl öljyä
150 g vähärasvaista saunapalvikinkkua
½ tl suolaa
2-4 tl fariinisokeria
1/4-1/2 tl valkopippuria
n.1 dl vettä
Ohjeet
Valmista kuoritaikina:Liota hiiva kädenlämpöiseen maitoon,lisää muut
aineet ja alusta taikina.Anna taikinan kohota tunnin verran peitettynä
ja valmista täyte.Puhdista ja silppua sipulit ja kaali.Kullota sipulit
ja lisää kaali ja mausteet ja hauduta pehmeäksi.Lisää vettä
tarvittaessa.Lisää kuutioitu kinkku ja tarkista maku.Kauli taikina,ota
siittä piirakoita pyöreällä muotilla,täytä ja paina tiiviisti
kiinni.Pistele piirakat haarukalla,voitele maidolla ja paista 200
astessa uunissa noin 10-15 minuttia.Kullä on maukkaita piirakoita.Ja
jos tekee suuremman määrän piirakoita niin ne voi pakastaa.

Helppo ja nopea omenapiirakka resepti

Ainekset
2½ dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
2 dl Piimää, kermaviiliä tai maustamatonta jogurttia
1 tl vaniliinisokeria
1½ tl leivinjauhetta
1 dl öljyä
1 kananmuna
2-4 omenaa
1 tl kanelia
1 rkl sokeria
Ohjeet
Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe, sokeri ja vaniliinisokeri. Lisää
öljy, kanamuna ja piimä. Sekoita tasaiseksi ja kaada voideltuun
taikinavuokaan. Asettele omenan viipaleet ja ripottele päälle kanelia
ja sokeria.
Paista 200 asteessa 25-30 minuuttia.

Savumuikkuperunat resepti

Ainekset
16 Keitettyä varhaisperunaa
1-2 tlk (a200g) savumuikkuja öljyssä tai vastasavustettuja muikkuja
Täyte:
2 herkkukurkkua
1 kesäsipuli
1 keitetty muna
1 dl kevytranskankermaa
suolaa
pippuria
tilliä tai ruohosipulia hienonnettuna
Pinnalle:
tilliä tai ruohosipulia
retiisejä
Ohjeet
Halkaise perunat pitkittäin ja laita laakealle tarjoiluvadille vieri
viereen.
Valuta öljy muikuista ja laita talouspaperin päälle.
Kuutio kurkku, hienonna sipuli ja muna. Sekoita kaikki täytteen aineet.
Laita täyte perunoiden päälle. Puolita muikut pituussuunnassa, jotta
tarvittaessa riittää joka perunalle. Koristele yrteillä ja
retiisiviipaleleilla.
Maistuu hyvältä leivän kanssa tai leivälle levitettynä.
Ohje: Kotimaiset kasvikset.

TÄYTETYT TOMAATIT GRILLIIN resepti

Ainekset
6 kpl tomaatteja
1 pötkö esim.president vuohenjuustoa
1-2 pkt amerikan pekonia
aromisuolaa
ruukku tuoretta basilikaa
rakuunaa
mustapippuria(myllystä)
vahvaa foliota 6 palasta(reilua palasta)
Ohjeet
Revi foliorullasta valmiiksi reilun kokoisia paloja niin monta kuin
sinulla on varattuna tomaatteja(ohjeessa 6 tomaattia,mutta yhdestä
vuohenjuustopötköstä tulee n.10-12 tomaattiin). Laita foliopalaset
valmiiksi pinoon. Leikkaa tomaateista ”hatut” irti. Nostele sitten yksi
tomaatti kerrallaan foliopalasen päälle ja ripottele ensin aromisuolaa
kauttaaltaan tomaatin päälle. Laita sitten alimmaisen osan päälle yksi
basilikan lehti,sitten vuohenjuustoviipale(n.2cm paksu), rippottele
rakuunaa juustoviipaleen päälle ja halutessasi mustapippuria myllystä.
Nosta ”hattu” päälle, kiedo 1-2 viipaletta pekonia tomaatin ympärille
ja nostele folion reunat ylös tiukasti ja purista tiukaksi ”tötteröksi”
ylös ylimääräinen folio. ”Tötteröstä” on helppo nostella nyyttejä
grilliin ja pois sieltä. Nämä on aivan mainioita grillipurtavia
lisukkeeksi ja voit käyttää mielikuvitusta täyttämisessä! Jos haluat
laittaa enemmän täytteitä, kannattaa kovertaa hieman tomaatin sisustaa
poissa,niin sinne mahtuu enemmän täytteitä(esim. tuorejuustoa, sipulia
tms.)

Silli-papusalaatti resepti

Ainekset
250 g vihreitä papuja
0,5 tl suolaa
1 rkl voita tai margariinia
3 sillifilettä
200 g keitettyjä perunoita
1 keltasipuli
Kastike:
4 rkl majoneesia
0,5 dl maustamatonta jogurttia
0,5 sitruunan mehu
0,5 nippu persiljaa
ripaus suolaa, pippuria, sokeria
Ohjeet
Huuhtele pavut ja leikkaa ne sopiviksi suupaloiksi. Keitä niitä 20
minuuttia suolalla ja voilla maustetussa vedessä. Anna jäähtyä
siivilässä.
Leikkaa sillifileet ja keitetyt perunat viipaleiksi ja sipuli pieniksi
kuutioiksi. Sekoita ainekset papujen kanssa.
Valmista kastike sekoittamalla kaikki muut ainekset paitsi persilja
keskenään. Kaada salaattiainesten päälle ja anna maistua 15-30
minuuttia. Koristele persiljasilpulla.

Kesäiset Possu-Broiler Vartaat Karkin Marinadissa resepti

Ainekset
n 500 g Marinoimattomia broilerin filepihvejä
n 500 g Marinoimatonta porsaan sisäfilettä
2 kpl kesäkurpitsaa
1 keltainen paprika
1 punainen paprika
1 kpl mandariini
8 kynttä valkosipulia
4 dl Kermaa
n 1 dl öljyä
n.1/2 dl hunajaa
n.1/2 dl soijakastiketta
n.2 tl korianteria
n.4 tl pippurisekoitusta myllystä
n.2 tl kokonaista valkopippuria
1 palko chiliä(tuoretta tai kuivattua)
n.6 tippaa tabascoa
suolaa oman maun mukaan,myös aromisuolaa voi käyttää
1 kuutio lihalientä
pari tl inkiväärijauhetta
pari tl paprikajauhetta-ja grillausmaustetta
n.4 rkl fariinisokeria
n.2 rkl sinappia
varrastikkuja
Ohjeet
Varaa ensin kaikki ainekset käden ulottuville ja pilko kaikki
pilkottavat. Tee vartaisiin menevistä lihoista sopivan kokoisia
kuutioita ja kesäkurpitsoista sekä paprikoista hieman paksumpia ja
isompia paloja, koska vartaat kypsyvät hieman kauemmin, niin kasvikset
eivät saa kärähtää! Voit laittaa vartaisiinmyös oman maun mukaan
lisukkeita, esimerkiksi isoja sipulin paloja, kirsikkatomaattia tms.
Laita lihakuutiot omiin astioihinsa ja aloita ensin vaikka possun
marinaadista:
Huom vielä!
*Mausteiden määrät on kaikki noin -määriä,koska jokainen voi laittaa
oman maun mukaan!
*Osa luetelluista mausteista tulee molempiin marinadiin, mutta jotkin
tulee vain jompaankumpaan. Silloin,kun tulee molempiin,
esim.fariinisokeria,niin varaa sitä tuplamäärä kätesi ulottuville,kun
alat tekemään tätä.
Tee lihalientä valmiiksi isoon kahvikuppiin(2-2,5 dl).Keitä
vedenkeittimellä kuumaa vettä ja kaada vettä lihaliemikuution päälle ja
anna liemen jäähtyä jääkaapissa tai pakastimessa niin, että se on
haaleaa tai kylmää ennen marinadiin kaatamista.
*Kun lihapalat on astiassa, niin aloita ensin maustaminen ”kuivilla
”mausteilla. Suola, pippuria, paprikajauhetta, grillausmaustetta,
hunajaa, fariinisokeria, sinappia, tabascoa ja murskattua tai pieneksi
pilkottua valkosipulia(4-6 kynttä) sekä inkivääriä. Pyörittele käsin
lihapaloja ja mausteita sekaisin, jotta mausteet ”hieroontuu” ja
tarttuu lihaan. Voit laittaa myös ripauksen maustepippuria ja n.1-2 tl
kokonaisia valko,-tai mustapippureita sekä muutaman kappaleen
laakerinlehtiä(ei pakollista).
*Kaada sitten lihojen päälle öljyä n.0,5 dl, lihaliemi seos sekä n.2 dl
ruokakermaa. Jos lihat ei ole vielä peittyneet nesteellä,niin lisää
haaleaa/viileää vettä niin, että lihat peittyvät kunnolla ja jää
useampi sentti vielä nestettä ylikin.
*Voit maistaa hieman marinadilientä,jos haluat etukäteen makustella,
mutta sehän ei tietenkään kerro totuutta,koska marinadi voi maistua
hyvinkin vahvalle,mutta lihoissa maku on seuraavana päivänä juuri
sopiva.
Kanojen marinoiminen:
*Laita broilerin kuutiot omaan astiaansa ja ala maustamaan samalla
lailla kuin possut. SUola, pippurit, hunaja, fariinisokeri,
paprikajauhe, korianteri,chiliä,valkosipulia 4-6 kynttä pilkottuna tai
murskattuna,hieman valkopippuria ja/tai sitruunapippuria voi myös
laittaa.
Kuori mandariini ja irroita pala kerrallaan ja ennen kulhoon
laittamista paina pala aina sormella rikki niin, että mehua hieman
turskahtaa reiästä.Pudottele kaikki mandariinin palat näin kanojen
päälle. Kanamarinadiin ei tule sinappia eikä inkivääriä eikä
laakerinlehtiä eikä lihalientä. Muutoin voit laittaa aikalailla samoja
aineksia kuin possuunkin.
Maustamisen jälkeen lorauta päälle n.puoli desiä öljyä(voit käyttää
myös oliiviöljyä kanoihin), kermaa 1-2 purkkia riippuen haluatko
kermaisemman marinadin. Voit jatkaa lientä vedellä kunnes reilusti
lihat peittyvät.
Laita astioihin kannet/folioo tai kelmua ja anna marinoitua
n.vuorokausi jääkaapissa.
Kasvikset voit pilkkoa valmiiksi tai vasta ennen grillaamista, kuinka
haluat.
Seuraavana päivänä kun alat tekemään vartaita,niin tee mielesi mukaan;
voit sekoitella ja tehdä ”seka”vartaita tai sitten jompaa kumpaa lihaa
käyttäen kana,-tai possuvartaita. Laita joka toinen pala lihaa,joka
toinen kurpitsaa tai paprikaa. Nostele lihapalat marinaadista
vartaisiin ja sivele vaikka vielä marinadikastiketta vartaiden päälle
ennen grillamista.
Grillaile ja nautiskele! Maistuu vaikka salaatin ja lohkoperunoiden
kera =)

Amaretto-mansikkatorttu resepti

Ainekset
2 pussia vaniljavanukasjauhetta
10 rkl Amarettoa
100 g mantelilastuja
7 dl maitoa tai kevytkermaa
500 g mansikoita
4 kananmunaa
150 g sokeria
75 vehnäjauhoa
75 g perunajauhoa
1 dl Kermaa
Ohjeet
Erottele kananmunista keltuaiset ja valkuaiset. Vatkaa valkuaiset ja 4
rkl Amarettoa kovaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon varovasti sokeri.
Vatkaa keltuaiset ja lisää ne varovasti valkuaisvaahtoon. Sekoita
joukkoon vehnäjauhot, joihin olet sekoittanut perunajauhot.
Kaada taikina voideltuun pyöreään irtopohjavuokaan. Paista 180 asteessa
noin 35 minuuttia.
Anna pohjan jäähtyä ja leikkaa se vaakasuorasti halki kahteen osaan.
Laita alempi puolisko takaisin vuokaan ja levitä alemmalle puoliskolle
mansikoita siivuina. Jätä mansikoita koristelua varten!
Kaada vaniljavanukasjauhe kattilaan. Lisää 6 rkl Amarettoa ja maito tai
kevytkerma. Kuumenna koko ajan sekoittaen. Kiehauta. Kaada
vaniljavanukas mansikoiden päälle. Nosta pohjan ylempi puolisko
vanukkaan päälle.
Pane torttu jääkaappiin vähintään kolmeksi tunniksi.
Vatkaa kerma vaahdoksi ja levitä vaahto kylmän tortun päälle ja
reunoille. Koristele mansikoilla ja mantelilastuilla.